keskiviikko 15. huhtikuuta 2009




Muu kaikki toisaalta,
tuoksua
muotoa
väriä

Muu kaikki toisaalta,

sotaa
kunniaa
häpeää

Taikuri luki suufien tekstejä ja oli onnellinen siitä, että orpokotijunaprojekti oli vihdoin saatu kunnialliseen päätökseen. Hän oli hurmioissaan päättänyt ajaa silkkitietä alas Kiinaan moottoripyörällä ja vieläpä saanut sepän ja kiistäjän mukaansa amerikkalaisella pakettiautolla. Säätäjä oli siunannut matkan ja kertonut sen sopivan hyvin suurempaan kuvioon. Kiinasta he ylittäisivät sitten Himalajan Intiaan jossa liittyisivät puutarhuriin ja matkustajaan, joiden projektit olivat lämpeämässä.

”Silkkitie on runoilijoiden keksimä valhe.” Totesi Seppä ja tuijotti pölyävää aroa. Tie oli loppunut kaksi päivää sitten Kazakstanin pohjoisosissa ja siitä eteenpäin oli ryömitty parikymmentä kilometria tunnissa. Taikuri oli temppuillut enduromoottoripyörällään onnensa kukkuloilla, mutta onneksi loukannut jalkansa ja rauhoittunut. Nyt pyörä oli pistetty pakettiautoon vähän lepäämään ja Taikuri siteerasi ääneen rakkauden mestareiden kuolemattomia lausahduksia.


Seppää eivät suufit niin kiinnostaneet ja Kiistäjäkin alkoi olla aika täynnä ruusujuttuja. Kumpikaan ei silti viitsinyt sanoa mitään Taikurille, jonka kikkailu pensasarolla oli näyttänyt aika itsetuhoisalta. Sekä Seppä, että Kiistäjä olivat tyytyväisiä siitä, että Taikuri oli saatu turvaan amerikkalaisen pellin sisään. Hän oli kaatunut kaksitoista kertaa ja vihdoin oli jalka saatu kipeäksi.

Sepän takamuksen alla oli alkujaan peräpukamiin kehitetty puhallettava kumirengas – Alaskan peppureikä muistutti vielä olemassaolostaan. Ajellessaan Seppä mietti, miten hänen oma takalistodraamansa ja Isä-Setä saattaisivat liittyä yhteen ja esitteli tuon tuosta kiistäjälle irvokkaita teorioita mahdollisesta isä-setä-implantista pakarassaan.


Kiistäjä oli mielissään kaikista näistä peppujutuista, mutta ei silti vastaillut mitään vaan katseli järkähtämättä aavikolle ei minnekkään.

”Piisami, nyt kutsuu mua piisami. Piisamit ovat hävinneet: ei minnekään!”

Silkkitie näkyi venäläisellä kartalla, mutta maastossa siitä ei näkynyt jälkeäkään. Joku kasa kiviä siellä täällä. Auton pohja hakkasi aroa ja oli vain ajan kysymys, koska Chevrolet Vani laukeaisi. Seppä yritti seurata venäläisten maastokuorma-autojen (Kamaz, Ulra, Kraz) uria minkä maavara antoi myöten, mutta aroa riittäsi aina Himalajalle asti. Jos tie ei todellakaan pian alkaisi, tehtäisiin vanista jurtta.

Taikuri makaili autossa verkkareissaan, Sepällä oli farkut ja iänikuinen sininen camaro t-paita, Kiistäjä puolestaan oli pukeutunut kuin olisi vihille menossa. Hänellä oli mustat suorat housut, siistit mustat kengät ja musta poolopaita, jonka kauluksen ympärillä oli papin lipereitä muistuttava pitsinen kaulakoru, jonka joku korutaiteilija oli kiistäjälle antanut. Kun korua katsoi lähemmin, oli huomattavissa, että se koostui yhteen kudotuista pienistä pitsisistä alushousuista.

Kiistäjä oli myöskin raahannut pakettiautoon presidentti Kekkosen virallisen "Kansakoulu-Kekkonen" valokuvan, joka oli ollut kaikkien koulujen ja virastojen seinillä hänen lapsuudessaan. Kekkonen oli hänen lapsuutensa presidentti.

He pysähtyivät arolle ruokailemaan papuja ja pekonia.

”Kiitos Kekkonen Jeesuksesta.” Lausui Seppä.

”Sontaa.” Sanoi kiistäjä ja latasi vaaleansinisen muovisen kulhonsa täyteen sian kylkeä.

”Vähempikin olisi riittänyt.” Sanoi Taikuri, jolle pekoni oli tärkeä.

”Sontaa.”

Sian kylki on ikuisuuden rakennustyömaan yksi peruseineksistä. Toisia ovat nakki, perunasalaatti, etikkakurkut, makkara, tumma leipä, nuudelit, pavut tomaattikastikkeessa, hernekeitto, savustettu kinkku, rasvariisi, peruna ja voi.


Ruokailun jälkeen Kiistäjä soitti Tietäjälle satelliittipuhelimella ja muka valehteli puhelimessa olevansa Oy Veikkaus AB:stä ja että Tietäjä olisi voittanut Lotossa. Tämä ei tietenkään mennyt läpi. Asiasta jäi kaikille hyvä mieli. Tietäjä oli kertonut olevansa matkalla Siriukseen ja kiristävänsä juuri tähtikravattia.

Parin päivän päästä tie alkoi taas kaiketi jonkin lainalaisuuden sanelemana ja välittömästi asvaltille päästyttyä räjähti vanista takarengas. Vararengas saatiin liftaavan Kamaz –kuskin avustuksella paikoilleen ja puhjennut rengas korjattua Shimkentissä, josta soitettiin myös runoilijalle.

Fokusoidusti poissaolevan tuntuinen runoilija käski kääntymään oikealle ja etsiytymään Aral –järvelle. Hän olisi kiinnostunut. Kamaz kuski halusi jostain syystä jäädä vaeltajien porukkaan, mikä hyväksyttiin ja päätettiin lähteä katsomaan hänen äitiään tekosyynä pienelle lepohetkelle.

”Ilman äitiään ihminen on vain tavallinen apina.”


Sepän empaattiseksi tarkoitettu huomautus meni Kiistäjältä ohi.

”Onhan apinallakin äiti.”

”Apinan äiti ei voi olla ihminen.” Seppä yritti, tunsi kuitenkin menneensä omaan, eli tarzanin ansaan; Katsoi kiistäjää hetken ja jätti jutun siihen.

"Puujalkojen tonava."


CLICK HERE